“Jussilla on hieno kyky paitsi ideoida uutta, kehittää ja visioida tulevaa, myös toimeenpanna ideat ja tehdä niistä totta. Hänelle muutos on ennen kaikkea mahdollisuus. Tämä tekee hänestä kiinnostavan ja inspiroivan keskustelukumppanin ja yrittäjyyden edistäjän.”
Eeva Kalli
Kansanedustaja, Keskusta
“Asiat etenee, kun on tekijöitä, jotka motivoivat ihmisiä ryhmään ja tekijöitä, jotka uskaltavat vetää porukan olennaisten kysymysten äärelle. Jussi on sitä harvalukuista porukkaa, joka aidosti pystyy astumaan esiin kummassakin vaiheessa. Sellaisista kavereista kannattaa pitää kiinni!”
Jere Tapio
Puheenjohtaja, Keskustanuoret
“Jussi on sosiaalisesti taitava kaveri ja hallitsee sidosryhmätyöskentelyn pitkältä ajalta. Hänen kanssaan on äärimmäisen helppo keskustella asioista asioina ilman pönötyspakkoa!”
Jessi Jokelainen
Kansanedustaja, Vasemmistoliitto
“Jussilta saa konkreettisia kehitysajatuksia nykyhetkeen, sekä herätteleviä tekoälypainotteisia katsauksia tulevaisuuteen.”
Petri Huru
Kansanedustaja, Perussuomalaiset
“Olen seurannut läheltä Jussin johtamista jo vuosia. Aina keskustellen, aina eteenpäin pyrkien ja aina päätöksiin kyeten. Jussi myös oppii jatkuvasti ja osaa uuden tiedon pohjalta muuttaa tarpeen tullen mieltään.”
Janne ”Rysky” Riiheläinen
Tietokirjailija, Turpokolumnisti, tovarilainen (työkaveri / mentori)
“Jussi on rohkea uudistaja, joka elää todeksi tulevaisuuden työelämää. Näitä johtajia tarvitaan, sillä vain parhaat pärjäävät.”
Minna Nore
Toimitusjohtaja, Satakunnan Kauppakamari
“Jussi on idearikas ja tuo kehitettävät asiat rohkeasti esiin, mutta fiksusti. Yrittäjäjärjestö tarvitsee uudistamista nyt jos koskaan. Euroopan ja Suomen epävakaa muuttuva tilanne vaatii uudenlaista näkemystä myös järjestötyöhön ja yrittäjyyden tulevaisuuden edunvalvontaan. Jussilla riittää virtaa muutoksen ideoimiseen ja toteuttamiseen.”
Markku Kivinen
Ex Toimitusjohtaja, Satakunnan Yrittäjät